A-LEX-XANDRIA





Perheen kaksi Seropia (Sekarotuisia piskejä), jotka hankin elämääni ollessani 16 vuotias.
Sattumoisin yhden pennun hakureissu kääntyi kahdeksi pennuksi ja kaksi poikaa vaihtui yhdeksi pojaksi, yhdeksi tytöksi.
Nimet Lex ja Xandria (nyt 6 v) juontavat juurensa suureen ihailuuni Aleksanteri Suurta kohtaan, jonka nimeämät Alexandriat viehättävät minua edelleen. Tästä syystä nimitin oman dream teamini Lex-Xandria yhdistelmäksi. 

Molemmat ovat siis samasta äidistä ja isästä, eli "kaksoset". 
Äiti on lammaskoira coctail ja isä belgianpaimenkoira malinois, jonka valitettavasti kuulee ja näkee. 
Molemmilla on lievästi ilmaistuna ongelmaluonteet, joka Xandrialla ilmenee hermostuneisuutena, pelkotiloina ja kammona mitä omituisempia asioita kohtaan. 
Lexillä taas puolestaan on aina ollut hermostuneisuudesta johtuvaa virtsanpidätys ongelmaa, joka tarkoittaa että Lexiltä ei voi vaatia pienimpiäkään asioita väärällä äänensävyllä taikka moittien. 
Raukka lirauttaa muutoin heti alleen, usein myös innostuessaan. 
Sitä en tietenkään tiedä, mistä nämä hermostuneisuus oireet ovat lähtöisin, mutta sanotaanko vaikka että pentujen lähtökohdat olivat melko kamalat kun ne tulivat minulle, eikä pentujen luonnekaan aivan kohdillaan ollut siihen nähden, miten normaalisti "tervejärkinen" pentu käyttäytyy.
Molemmat pelkäsivät ihmisiä ja tärisivät koskiessa. 

Tia 17v ja Lex 1v
Kumpikaan ei koskaan ollut ollut ulkotiloissa saatika hihnassa koko siihenastisen elämänsä aikana, eikä ulkoilusta meinannut tullakaan mitään, ensimmäiseen puoleenvuoteen. 
Varmaan sanomattakin selvää, että eroahdistus kasvoi ongelmaksi taloudessamme kun koirat kiintyivät omistajaansa, joten olen joutunut tekemään yhteistyötä muunmuassa pitkämielisten naapureiden että myös lattianpinnoitus firmojen kanssa. 
Muita eroahdistuksen uhreiksi joutuneita asioita meillä on muunmuassa ollut sohvat, tuolit, ovet, listat, kengät, lattiamatot ja päällysteet, meikit, laukut, roskikset, kukat yms.. 
Onneksi virikkeet ja ikä ovat tehneet tähtävänsä, eikä nykyään meidän taloudessa enää saa kyytiä kuin roskapussit, jos Lex sattuu tiirikoimaan kaapeista ovet auki.
Tiirikoiminen on Lex,in erikoistaito. Se avaa (ja sulkee) kaikenlaisia ovia enemmän kuin mielellään., kahvasta riippumatta. Ongelmia kyseinen harrastetoiminta aihuttaa silloin, kun se sulkee ihmiset väärälle puolelle parvekkeen ovea. 
Näistä kahdesta pöllöstä Lex on ehdottomasti enemmän malinoismainen poliisikoirarotu, joka ei osaa helpolla erottaa leikkitappelua todellisesta riidasta, joten pojan läsnäollessa ei siedä leikkiä kovakouraisesti, ellei todella halua kokea malinoisin puruvoimaa.
Lex on kuitenkin pääsääntöisesti kaikkien kaveri, siinä missä Xandria viihtyy eniten isojen ja turvallisten miesten kanssa, mutta lämpenee uusille tuttavuuksille todella hitaasti.
Lienee sanomattakin selvää, että nämä kaksoset ovat minun elämäni suola ja rakkaus, mutta voin taata, että kun aika jättää näistä karvalapsistani, tulee seuraava koirarotuni olemaan jotain aivan muuta kuin marttyyrimainen, herkkä, energinen, hyper malinois :)



Lex  3-4kk


Lex 1-2v


Lex & Xandria n. 4v

Lex & Xandria n 2v.

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa.. 2-3kk

Xandria 3-4v

Xandria n 3v

2 kommenttia: