maanantai 20. tammikuuta 2014

Viude mikä viikonloppu !




Meillä olikin taas sellainen viikonloppu, että oksat pois!
Tai eihän siis itse viikonlopussa mitään ihmeellistä ollut, muuta kuin kiire paikasta A paikkaan B josta C paikkaan A,n kautta, mutta kun ....! 

Perjantai ilta valmisteltiin Raisioon lähtöä, jossa meillä oli frettinäyttelyt. No, ensin tietenkin nukuttiin pommiin, josta kamalalla kiireellä kamat autoon ja keula kohti Raisiota! Ollaan muuten oltu viime aikoina paljon Turun ja Naantalin alueella, että pakko mainita, kuinka paljon mä tykkään siitä alueesta! 
Hyvin voisin kuvitella jonnekin sinne joskus muuttavani kyllä :)
No anyway, näyttely meni sinänsä hyvin, että Asser sai 97 pistettä sadasta, mutta ei silti sijoittunut! 
Taso oli siis kova.
Vitsailinkin, että Asser on mun pikku painovirhe-paholainen, kun pokaaleja ei vaan heru meidän suuntaan yrityksistä huolimatta. Kerran Asser oli luokkansa toiseksi paras, mutta se siitä. 
Onneksi me kuitenkin menestyttiin Asserin kanssa kerran fregility (frettien agility) kilpailussa ekoiksi! :D







No, anyway, kilpailut loppui illasta ja suunnattiin kovalla kiireellä kotiin espooseen, jossa vaatteet laitettiin vaihtoon ja kyyditsijän avulla haettiin toinen viidakon tähtönen Alisa kyytiin. Siitä matka jatkui Katri Sorsan ja Sasun babyshower juhliin ja minäkin pääsin tutustumaan "Legendojen" perheen Eliakseen.. Eli siis Elias potki mahassa ja minä tunnustelin ja juttelin Katrin mahan läpi. 
Mieletön fiilis kyllä tuo kun pikku vauva potkii ja möyryää mamman mahassa.. Wau! 
"Legendojen" vauvakutsuthan oli käsikirjoitettu niin, että meidät vieraat juotettiin täyskänniin ja siitä lähdettiin Showroomiin jatkoille. 
Voin kertoa sen verran, että minähän sitten kiskoin kaksin käsin ja mies joutui käytännössä KANTAMAAN mut ulos ja taksijonoon. 
Taksijonossa joku oli kuulemma sanonut Petskulle että "Tiedäthän että kun viet ton mimmin tossa kunnossa kämpillesi niin se on hyväksikäyttöä." Petsku oli todennut että joo, niinhän se olisi, mutta kun tämä nainen on mun vaimoni! 
Eli kiitos tuntemattomalle henkilölle huolenpidosta, mutta nyt oli kerrankin taluttajan ihan oikealla asialla... ;)
Ja siis, minä en muista tästä mitään, joten voinette päätellä missä kunnossa mä olen ollut O_o





Eli kuten sananlasku menee " Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan tehkää niinkuin minä sanon!",- pätee tähän melko hyvin.
Sunnuntaina heräsin sitten elämäni kanuunaan ja laiva senkuin keinui keinumistaan. Siitä sitten raahauduttiin jumalattomalla kiireellä keskustaan, jossa juhlistettiin Suvi Pitkäsen syntymäpäiviä viinin ja hyvän ruoan äärellä. :)

Eli sellainen sosiaalinen viikonloppu meillä! Ensi viikonloppu sujunee samoilla raiteilla kun juhlitaan Kurhisen Anttia sekä Suvia uudemman (isomman) kerran.
Mulla on lähtenyt mielenkiintoiset yhteistyökuviot hyville raiteille, joten pientä kivaa on varmasti luvassa tulevina kuukausina..Olen innoissani!

Ja hei.. Tupakaton jatkuu edelleen! Päivä 19 menossa ilman savukkeita.
Toki fiilis on helpottanut, mutta sellainen pienehkö retkahtamisen mahdollisuus on aina, varsinkin viihteellä! :(

Toivottakaa mulle tsemppiä!



Mun ja Antskun työtyylissä on hitokseen samaa.. Sattumalta :D Korvikset viidakon tähtösten sponsorilta Iberolta :)




Uudet luumun väriset tammikuu,-kynnet. 

Office style




On the road.. Kaunista !


Ihanat tähtöset..! Kuva: sub.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti